Kinkeri
Koko elämä on kokeilua. Mitä enemmän kokeilet, sitä parempi. (R. W. Emerson)
maanantai 6. toukokuuta 2013
Illanistujaismuona
Uskotteko kotona, että tämä oli sangen hyvää! Pyöreä uunivuoka täytettiin näin:
1. Pohjalle 200g maustamatonta tuorejuustoa.
2. Juuston päälle sipuloitua, ruskistettua, maustettua, tomattipyretettyä jauhelihaa 400g.
3. Jauhelihan päälle juustoraastetta.
Paistettiin uunissa keskitasolla vartti. Sitten kauhottiin keko lautaselle ja dipattiin tacosipsejä ko. hommelissa. Lisukkeena salaattia. Namnam. Karppaajillekin käy.
maanantai 8. huhtikuuta 2013
Kevätmielellä
Keittiön seinällä on
nykyisin tällainen Marimekon kangas. Tosiaan tuossa huoneessa ei meillä
käytetä verhoja, kun on valoisampaa sillä tyylillä ja pääseepä
oikeuksiinsa vanha ikkuna raameineen.
Eräänä päivänä ompelin veljen perheelle tyynyjä, kun he visiitillänsä jättivät möykkyset tyynyvainajansa meille.
Yllä harrastus, jonka voisi aloittaa. Alla jo entuudestaan rakas.
Pääsiäinen oli ja meni. Kaunis oli rairuoho tämä. Käytiin pääsiäisen jälkeen Hollannissa, jossa oli myynnissä erilaista ruohoa. Siihen ei kajottu.
torstai 21. maaliskuuta 2013
Tsisustustyynyt
Vierastäkit saa näppärästi piiloon, isoiksi tyynyiksi. Ihan ite tajusin! Kangaat on IGEAsta. (Kuvassa esiintyvä henkilö ei liity tapaukseen.)
Parisängyn tilkkupeite osa II
Nyt jo valmiina!
Tässä välissä on kerenny tapahtua sekä sitä että tätä, mutta uskollisesti keskeneräinen työ on jaksanu mukana kulkea. Sain jo noottia ko en ollu julkassu tätä täällä.. :)
perjantai 15. maaliskuuta 2013
Kokeilu
Oliiviöljystä, sokerista ja basic kosteusvoiteesta saa kuulemma tehokkaan sekoituksen ihon kuorintaan. Testasin.
Laitoin sörsseliin about
2 rkl perusvoidetta
2 rkl oliiviöljyä
4 rkl sokeria
ja hyvin tuntui pelittävän!
tiistai 12. maaliskuuta 2013
Coktailjuhlat
Kirjoittanut
L
Tunnisteet:
herkuttelu,
Iittala,
IKEA,
juhlat,
kampaus,
kodintekstiilit,
Marimekko,
sisustus
4 kommenttia:
torstai 28. helmikuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)